Arjen vinkkinurkka, Reissuvihko

Vauvan varusteet päiväretkelle

Onnea Veikka-Boika puoli vuotta!! 💚💙

Niin on aika hurahtanut taas ja puoli vuotta ollaan tällä porukalla oltu ja menty. Ei tosin olla menty ihan samoissa määrin kuin Nöttiksen vauvavuonna. Koska korona…. Ihan hämmennyin, kun aloin muistelemaan, mitä kaikkea ehdittiin Nöttiksen kanssa yhden vuoden aikana kokea. Käytiin vauvajumpassa, perheohjaajien pitämässä äiti-vauvaryhmässä ja ihan vauvavuoden lopulla alettiin käymään muskarissa. Herkuteltiin kahviloissa, ravintoloissa ja picnicillä. On nähty Mimi ja Kuku liikekeskus Pasaatissa, Ti-Ti Nalle konserttitalolla sekä Kengurumeininki ja Muumit Kotkan Meripäivillä. Ylipäätään oli Kotkan Meripäivät ja varmaan toistakymmentä muuta erilaista markkina- ja street food- tapahtumaa. Vierailtiin museoissa, Heurekassa ja Korkeasaaressa. Ja vauvateatterissakin. Ja Nöttiksen oltua 10kuinen, päristelimme vajaan viikon mittaisen Suomi-road tripin Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Jyväskylään.

Ja koska korona, tuntuu, ettei Veikka-Boika ole ollut vielä juuri missään! Ei järjestetä ryhmiä eikä tapahtumia, kaikki on peruttu. Onneksi syksyllä tilanteen oltua hieman rauhallisempi, käväistiin Vauvanpäivä-tapahtumassa, jossa Veikka-Boika pääsi nauttimaan vauvamuskarista ja satuhieronnasta ja minä sain Karjalaisilta naisilta rotinoita. Niin, ja olihan Veikka-Boika tavallaan reissussa kaiken aikaa elämänsä kolme ensimmäistä kuukautta, kun elettiin putkiremppaevakossa mummolassa. Muuten reissut ovat olleet arkisia; ulkoilua ja kyläilyjä. Mutta kunhan kevät ja kesä taas saapuvat, voidaan ainakin picnicille ja metsäretkelle lähteä vaikka korona vielä pauhaisikin. Ja onhan se niin, että reissaamisesta tulee lapsille merkityksellisempää, kun he vähän kasvavat. Itsellä vaan aina sitä reissu- ja retkijalkaa vipattaisi.

No mutta, sitten niihin varusteisiin. Oli reissuja sitten paljon tai vähän, lähelle tai kauas tai kestivät ne muutaman tunnin tai pari päivää, ovat tarpeelliset varusteet melko lailla aina samat. Sama tuli aikoinaan huomattua omalla kohdallakin, kun viikon lomareissulle ja 8 kuukauden reppureissulle tarvitsi oikeastaan pakata ihan samat kamat.

Keltanokka-vanhempana voi aluksi mennä sormi suuhun, mitä kaikkea olisi hyvä ottaa mukaan ja kantapään kautta sitä oppii jos jotain unohtuu. Aivot voivat toki mennä takkuun kokeneemmallakin vanhemmalla johtuen milloin mistäkin. Väsymyksestä, kiireestä, hormonihuuruista. Loppujen lopuksi homma ei ole kummoinen ja alkaa pian taittua rutiinilla.

Jokainen reissu on erilainen ja toki kohde sekä vuodenaika muun muassa vaikuttavat repun sisältöön jonkin verran. Myös jokainen vauva on erilainen ja eri ikäisten vauvojen tarpeet myös vaihtelevat. Mutta perusrunko on aina sama. Eli lähde liikkeelle perustarpeista; täysi vatsa, puhtaus, lepo ja virikkeet sekä säänmukaisuus.

Meidän oman reissurepun sisältö on tämä:

  • Tuttipullo
  • Korviketta ja soseita
  • Ruokalappu
  • Pari harsoa
  • Parit vaihtovaatteet
  • Vaippoja
  • Kertakäyttöinen vaipanvaihtoalusta
  • Reissukokoinen puhdistuspyyhepaketti
  • Leluja
  • Tutti
  • Pakastepusseja

Ja sitten niitä tarkennuksia ja viilauksia 🙂

Ruokapuoli

Ihan pieni vauvahan ei välttämättä tarvitse mukaan muuta kuin äidin ja äiti sitten puolestaan tarvitsee liivinsuojia, maidonkerääjiä, kaalinlehtiä, lanoliinia, ylleen imetysvaatteet…. tai mitä nyt kukin kokee tarvitsevansa. Jos siis imetys on lähtenyt onnistuneesti käyntiin. Vaihtoehtoisesti pieni vauva tarvitsee tuttipullon ja korviketta tai pumpattua äidinmaitoa. Tuttipulloja voi tarvita useammankin, jos ei välissä pääse tiskaamaan. Mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä enemmän ruokapuoli painottuu, kun mukaan tarvitaan lisäksi myös soseita tai sormiruokaa ja luultavimmin ruokalappu. Riippuen retkikohteesta, myös ruokailuvälineitä. Sitten taas lähempänä vuoden ikää homma helpottuu, kun vauva pystyy syömään jo melkein kuten muutkin. Ruuan määrän määrittää reissun pituus.

Puhtaus

Kaikkein tärkeimpänä vaipat. Ja niitä kannattaa ottaa mieluummin reilusti. Meillä on ollut aina kertakäyttöiset joten kestovaipoista en osaa kertoa tähän mitään. Kertakäyttöinen alusta on hyvä olla mukana etenkin jos retkikohteessa vaipanvaihto tapahtuu yleisessä vessassa. Itse en ainakaan halua laittaa vauvaani pelkälle yleisessä käytössä olevalle vauvanhoitopöydälle. Kertakäyttöisyydestään huolimatta alustaa voi kyllä käyttää useita kertoja. Mutta toki on hyvä olla niitäkin kaksi tai useampi mukana jos tiedät vauvasi olevan kova hoitopöytäpissaaja. Mukaan kannattaa pakata myös puhdistuspyyhkeitä tai pieni pyyhe tai molemmat. Koskaan ei tiedä, minkälaiset selkäkakat tänään yllättävät.

Vaihtovaatteet on myös hyvä olla edellä mainittujen selkäkakkojen, puklujen ja ruokasotkujen varalta sekä vauvan harsoja. Mitä kovempi pulauttelija vauvasi on, sitä enemmän harsot ja vaihtarit painottuvat pakkaamisessa.

Virikkeet

Jotain pientä lelua kannattaa ottaa mukaan. Esim. ravintolassa voi helistin pelastaa tilanteen, kun vauvaa alkaa kyllästyttää ja kiukuttaa. Toki jos matkakohde on jo valmiiksi pullollaan leluja, on turha raahata omia mukaan. Meillä tällä hetkellä mukana kulkee pojan lemppareita; helistin, marakassi, purulelu ja uniriepu.

Lepo ja säänmukaisuus

Jos vauvasi syö tuttia nukkumaan mennessään (tai muutenkin) ja/tai turvautuu unileluun tai riepuun, on nämä tärkeää muistaa ottaa mukaan. Nukahtaminen vieraassa paikassa voi olla muutenkin hankalaa, saati jos turvaa tuovat välineet puuttuvat. Nukkumista on hyvä miettiä muutenkin etukäteen. Missä se tapahtuu? Tarvitaanko myös peittoa tai jotain muuta mukaan. Eikä tarvitse olla kyseessä yön yli-reissu. Päiväunien onnistuminen on tärkeää myös.

Nukkumisen kannalta ja muutenkin tärkeää on säänmukainen vaatetus ja muu varustelu esim. vaunukopassa. Itse tykkään kerrospukeutumisesta vauvalla ja näin talvella vaunukopassa on aina makuupussi ja lisäksi mahdollisuus vilttiin. Kerroksia on helppo ottaa vähemmäksi jos vauvalle tuleekin kuuma. Kesäkuumalla jo rattaissa olevalla vauvalla oleellinen osa säänmukaisuutta on suojaisa, mutta kevyt vaatetus, hattu ja aurinkorasva. Niin ja aurinkolasit, jos vauvasi suostuu niitä pitämään….

Miksi pakastepusseja?

Minulla on aina repussa pakastepusseja. Niihin on helppo laittaa puklun peittämät haisevat harsot tai käytetyt tuttipullot, jotta repun muu sisältö säästyy sotkulta. Myös muut roskat sujahtavat pakastepussiin jos ollaan vaikkapa metsässä roskiksien ulottumattomissa. Sinne päätyy myös kakkavaippa jos hätä yllättääkin ulkona.

Nyt kevättä ja uusia seikkailuja kohti! Toivotaan, että ei enää kauaa tarvitsisi käyttää ilmaisua ”koska korona”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *