Äitiys

Väsymys – äidin arkivihollinen

Kirjasin otsikkoon arkivihollinen. Mutta yhtä hyvin siinä voisi lukea arkkivihollinenkin. Väsymys. Tuo pahiksista pahin, joka yrittää toden teolla nujertaa pienen äiti-ihmisen. Ja jos sen sitä vastoin saisi pois päiviltä, olisi elo niin paljon helpompaa. Mainittakoon tähän alkuun myös, että käytän jälleen sanaa äiti vaikka väsymyksestä voi toki kärsiä isäkin tai kuka tahansa arjen pyörittäjä.

Meillä nukutaan huonosti. Tai no, onneksi lapset selvästi tietävät yön ja päivän eron, mutta meillä heräillään liian paljon öisin. Sekä vauva että taapero heräilevät. On tainnut meidän Nukku-Matin säkkiin eksyä huonolaatuiset unihiekat. Tai sitten hänellä on yhtä surkea työmoraali kuin mainostenjakajalla, joka heivaa mainosläjän jonnekin ihan muualle kuin postilaatikkoon. Nukku-Matti taitaa heivata unihiekat meidän eteiseen ovimatolle ja jatkaa matkaansa. Olenkin ihmetellyt, miten eteinen on aina niin hiekassa vaikka kuinka imuroisi.

Itselläni väsymys siis johtuu huonosti nukutuista öistä. Ei niinkään muusta arjen kuormittavuudesta. Kyse ei välttämättä ole tuntien lukumäärästä vaan yöheräilyistä ja unen laadusta. Mitä huonompi yö on takana, sitä raskaammalta kaikki tuntuu. Ja jos huonoja öitä on vielä useampi putkeen, alkaa tämä kuuppa menemään täysin sekaisin. Yksikin paremmin nukuttu yö välissä auttaa hetken. Mutta kun väsymys on jo jokseenkin kroonista, ei se tilannetta täysin ratkaise. Kuten eivät myöskään pienet nokkaunet, joita on mahdollisuus nukkua joitakin kertoja viikossa. Toki sitä tulee lohduttauduttua ajatuksella, että väsymys kuuluu tähän pakettiin nyt, mutta helpottaa kyllä sitten joskus. Tällä hetkellä olo on kuitenkin usein kuin kuvan nuupahtaneilla tulppaaneilla.

Väsyneenä kaikki tuntuu vauvataaperoarjessa kaoottiselta. Perustehtävistä tulee ylivoimaisia. Ja auta armias jos pakkaa sekoitetaan vielä ylimääräisellä stressitekijällä kuten väsyneet, kiukkuiset lapset, yletön puklaaminen tai paska keli. Kaikki nämä ovat kuin myrkkyä valmiiksi puolikoomassa olevalle äidille.

Kun väsymys on tarpeeksi kova, tuntuu kuin koko persoonallisuus muuttuisi. Sitä tulee oltua yhtäkkiä takakireä, täysin huumorintajuton äkäpussi, joka ärähtää pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja ottaa kaiken itseensä. Väsyneenä ketuttaa, masentaa, itkettää ja ”olen huono äiti”-kokemukset korostuvat. Sitä tiedostaa itsekin, kuinka ärsyttävä itsestä tulee, mutta asialle ei kuitenkaan oikein mahda mitään.

Väsymys vie myös muistin ja ajoittain sitä huomaakin vain pyörivänsä ympyrää ja miettivänsä, mitä ihmettä olikaan tekemässä. Itselläni on paha tapa tehdä miljoonaa asiaa yhtä aikaa. Olen viikkaamassa puhtaita pyykkejä kaappiin ja huomaan unohtaneeni pyyhkiä pöydän joten lähdenkin tekemään sen ja hetken päästä olen tiskaamassa tuttipulloja ja myöhemmin muistan unohtaneeni pyykit.

Tällaisesta hajanaisesta joka paikan höyläilystä jää helposti olo, ettei mistään tule valmista ja joka puolella näkee vain tekemättömiä töitä eikä enää tiedä, mihin tarttuisi ensimmäisenä. Onkin käsittääkseni ihan fakta, ettei multitaskaaminen ole hyväksi aivoille vaan aivot kuormittuvat ja väsyvät entisestään. Tärkeintä olisi sitä paitsi pysähtyä siihen oleellisimpaan. Lasten kanssa olemiseen. Ja osata ummistaa silmät ympäröivältä sekamelskalta. Etenkin, kun sekamelskaa ei oikeastaan edes ole. On vain peruskotitöitä, jotka väsyneenä tuntuvat vuorilta. Pirteämpänä päivänä rennosti ottaminen sujuu ihan eri tavalla. Silloin sitä osaa myös pysähtyä.

Kolmas väsymyksestä johtuva epämiellyttävä oire on entten tentten teelika mentten, päätöksenteon vaikeus. Ongelmanratkaisukyky vajoaa hävettävän matalalle tasolle. Jälkikäteen ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka hankalaa oli taas päättää, mennäänkö ulos aamu- vai iltapäivällä.

Joskus mietin haikeana, missä on se jumppatyttö, joka tykkää nähdä, kokea ja mennä, tavata ihmisiä ja tehdä mukavia asioita. Väsymyksen kourissa sitä kadottaa oman itsensä ensimmäisenä, kun kaikista muista huolehtiminen menee edelle. Tuntuu kyllä, että tätä neljän seinän sisälle majoittumista on ollut liikkeellä omassa ystäväpiirissä muutenkin, kiitos koronan ja paukkuvien pakkasten.

Taitaa johtua väsymyksestä, mutta en enää muista, mikä tämän jutun pointti oli… 😉 Ehkä se, että pahimmankin väsymyksen jaksaa, kun katsoo noita hassuttelijoita. Vaikka he ovat suurin syy väsymykseen, ovat he myös suurin ilo elämässä. Naurattavat jutuillaan ja höpsöttelyillään, valloittavat hymyillään, hämmentävät ja ilahduttavat kehityksellään, suututtavat toilailuillaan ja uhmakkuudellaan ja ovat jo nyt jotenkin niin kiinni toisissaan. Ihanat sisarukset. Sisko ja sen veli ❤

Tällä viikolla tapasin entisiä työkavereitani. Yksi heistä oli järkännyt meille yksityisyystilaisuuden leffateatteriin katsomaan Jere Karalahdesta kertovaa dokumenttia. Muuten kun ei sinne leffaankaan tätä nykyä pääse, mikä on harmi…. Alkuviikosta minulla oli kunnon ketutusväsymysfiilis ja ajattelin jo perua koko oman osallistumiseni, koska se tuntui sillä hetkellä ihan turhalta menolta. Kuitenkin lähdin. Valmistautuessani mietin vähän hymyillen, että pitäisi kait lähteä useamminkin, kun en edes muistanut, missä säilytän dödöä ja hiuslakkapurnukkakin oli muurautunut umpeen. Keksin ottaa selfien, mutta ei sekään tahtonut enää oikein luonnistua. Päädyin epämääräiseen vessaselfieen, jollaista en ole ennen ottanutkaan! Dokkari oli hyvä ja ilta oli muutenkin tosi mukava ja virkistävä, kivassa seurassa. Kyllä se niin vain on, että vaikka kuinka väsyttäisi ja lähteminen johonkin tuntuisi enemmän taakalta, kannattaa se silti tehdä. Oli kyse sitten omasta jutusta, parisuhdeajasta tai menosta lasten kanssa. Aina se vaan kummasti piristää väsynyttä mieltä.

Tänä iltana toivon taas, että minulla olisi taikasauva, jolla saisin taiottua lapset nukkumaan aamuun saakka ja näkemään mitä makoisimpia unia. Taikasauvaa tuskin ilmaantuu, mutta ehkä toiveeni vielä joku yö toteutuu. Silloin täytyy varmaan leipoa juhlan kunniaksi kakku!

Rauhallista yötä kaikille 😴

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *