Äitiys, Jorinoita ja hajatelmia, Kotoillaan

Torstai on toivoa täynnä

Voisin kirjoittaa tähän kohtaan kertomuksen vuodesta 2020 ja lupaukset vuodelle 2021, mutta koska tämä vuosi on ollut yhtä koronaa ja netti on varmasti jo nyt pullollaan erilaisia koronavuosi-kertomuksia niin mielelläni kerronkin juttuja ja fiiliksiäni ihan vain tältä viikolta!

Kuten tarkkasilmäisimmät ehkä jo huomasivatkin, päätin kuitenkin vaihtaa blogini alaotsikon osuvammaksi ja himpun verran nokkelammaksi. Kerroin jo aiemmin pohdinnoistani blogin nimeksi. Ihastuin arjen karuselliin, koska se kuvastaa tätä elämää loistavasti; välillä on hauskaa kuin karusellissa ja välillä vähän ikävämpää kuin karussa sellissä ja välillä voi todeta kaiken olevan yhtä karusellia.

Viime päivinä karu selli on ehkä kuvannut fiiliksiäni paremmin. Meillä illat ja yöt ovat olleet haastavia ja omat unet ovat jääneet vähille. Nöttis on alkanut välillä jättämään päikkäreitä väliin tai jos hän on nukkunut, on lasten unirytmit menneet ihan ristiin. Aivan kuin he olisivat tehneet läpsystä vaihdon, kun toinen nukahtaa, herää toinen lähes tulkoon samalla sekunnilla. Asioita yhtään kaunistelematta on itsellä ollut olo, että silmäpussit roikkuvat polvissa ja ihan silkasta väsymyksestä ärtyneenä se eräskin kuuluisa vehje otsassa on ajoittain kasvanut niin pitkäksi, että se yltää naapurikylään saakka. Ei vauva-taaperoarki ole aina ruusuilla tanssimista. Yhtään ei ole auttanut asiaa tuo jatkuva harmaus ulkona. Toissayönä satoi lunta ja olin jo suunnitellut pulkkamäkeä seuraavalle päivälle, mutta niin vain olivat lumet sulaneet aamuun mennessä ja vettä satoi.

Siispä päätinkin ilahduttaa Nöttistä tuomalla picnicin sisälle! Jos ei kerran ulkona tee mitään, niin tehdään retki olohuoneeseen. Nöttis oli ihan fiiliksissä, kun sai olohuoneen lattialla viltin päällä syödä eväsrasiasta pähkinöitä, rusinoita ja raksuja ja juoda vettä omasta juomapullosta. Nöttis itse keksi, että voisimme leikkiä joululahjaksi saadulla onkipelillä ja eväsretken jälkeen tuntuikin kuin olisimme lähteneet vielä pilkille.

Toinen tämän viikon hittilelu on ollut junarata, jota on rakenneltu moneen kertaan. Meillä on kaksi toisiinsa sopivaa junarataa ja olemmekin rakentaneet nyt tosi suuria junaratoja, joita kiertelee kolme paristoilla toimivaa veturia vaunuineen. Junaleikeissä ja junia seuratessa aika rientää kuin siivillä. Parasta on se, että myös Veikka-Boika tykkää omalta puuhamatoltaan keskittyneesti seurailla liikkuvia junia ja näin koko perhe pääsee osallistumaan samaan leikkiin.

Minulla oli maanantaina synttärit. En ole melkein koskaan niitä juurikaan viettänyt, koska ne asettuvat juhlahumuviikolle joulun ja uuden vuoden väliin. Ei siinä enää synttäreitä ehdi pahemmin järjestelemään. Nyt kuin sattumalta sain kuitenkin mahtavat synttärilahjat. Veikka-Bojan suuhun ilmestyi yllätyksenä maanantaina ensimmäinen hammas! Alle viiden kuukauden iässä. Nyt puhjenneita hampaita on jo kolme. Nöttikseltä sain itse tehdyn hienon käpykoristeen. Mutta parempaa oli vielä tulossa. Hän halusi piirtää pitkästä aikaa ja yllättäen piirustuksissa olikin jo jotain pääjalkaisiin viittaavaa eikä sellaista ole vielä aiemmin ollut. Silmät ymmyrkäisinä seurasimme mieheni kanssa, kun Nöttis piirsi ympyrää keskittyneesti ja kertoi sen olevan isi. Kysyttäessä jaloista ja käsistä, piirsi hän viivat ihan oikeisiin paikkoihin. Voisiko enää parempaa synttärilahjaa saada kuin nähdä omien lasten kehittyvän ja saavuttavan suuria virstanpylväitä.

Meillä on olemassaan loistava tukiverkosto, sillä molemmat isovanhemmat ja kaikki sedät ja tädit asuvat Kotkassa. Olen kuitenkin niin jäärä, että osaan pyytää apua vasta tilanteessa, kun olen valvonut viikon putkeen tai jotain muuta vastaavaa. Tällä viikolla mummi ja vaari ovat olleet meillä päivittäin lapsia viihdyttämässä ja siitä on ollut iso apu. Veikka-Bojan hulinatkin ovat ehkä saaneet selityksen puhjenneista hampaista ja toivottavasti ne nyt vähän helpottavat. Viime päivinä olemme myös onnistuneet muokkaamaan lasten rytmejä vähän siihen suuntaan, että nukkuvat päivälläkin ainakin hetken yhtä aikaa. Eilen iltakin oli pitkästä aikaa edes vähän helpompi ja antoi taas toivoa, että joskus ne vielä sujuvat taas haasteitta, ilman kiukkua ja ilman taistelua. Ja kun on itse levännyt enemmän, on oma asennekin enemmän kohdillaan. Se jos mikä auttaa jaksamaan!

Väsymyksestä, stressistä ja ketutuksesta huolimatta meidän arki on täynnä mukavia hetkiä. Sen huomaa ja muistaa viimeistään, kun tätäkin tekstiä lukee. On kivoja leikkejä, upeita saavutuksia ja yhdessä vietettyä aikaa. Välillä sitä pyrkii liiaksi täydellisyyteen ja jää huomaamatta, että kaikkihan on oikeastaan ihan hyvin vaikka en tänään jaksanut lähteä lasten kanssa ollenkaan ulos ja vaikka en tänään jaksanut tehdä lounaaksi muuta kuin lämmittää Piltin, kun pakkasen varastotkin ovat huvenneet olemattomiin. Ja kun lapsia ja heidän hymyjään katsoo, rakastuu heihin yhä uudelleen ja uudelleen. Kun Veikka-Boika kiljuu ja hihkuu puuhamaton helisevälle tirpalle. Kun Nöttis höpsöttää ja kertoo tarinoitaan. Tai kun näkee, kuinka kiinnostuneita ja innoissaan he ovat toisistaan. Yhtenä päivänä olin ollut aamusta iltaan kuin persuuksiin ammuttu karhu tai siltä minusta ainakin tuntui ja siitä tietenkin tulee täysin epäonnistunut olo äitinä, kun hermostuu pikkuasioista. Sitten Nöttis tuli halaamaan ja kertoi ”Tykkään äitistä.” Sydän suli onnesta saman tien ja oivalsin, ettei se oma tunne aina ole ainoa totuus ja Nöttis oli varmaan kokenut päivän ihan toisin.

Tänään on torstai ja vuoden viimeinen päivä. Jostain syystä vuoden vaihtuminen tuo ihmisille aina lohtua ja uutta energiaa. On tipattomia ja kaiken maailman lupauksia. Ja vaikka ne lopulta olisivat täysiä fiaskoja, ei vuoden vaihteen erottuminen muista päivistä ole ehkä ollenkaan huono asia. Koska edes hetken ihmisellä on tunne siitä, että jokin asia muuttuu ja huomisesta lähtien teen jonkun asian aiempaa paremmin. Itsellänikin on mielessä, että vuoden alusta kiinnitän enemmän huomiota omiin terveellisiin elämäntapoihin ja ulkoilemme taas joka päivä ja sitä ja tätä. Vaikka eihän tämä arki muutu mihinkään sormia napsauttamalla samalla hetkellä, kun vuosi vaihtuu. Eikä ulkona ole yhtään sen parempi keli. Tuskin oikeasti olen yhtään sen pirteämpi huomenna kuin tänäänkään, mutta jos vuoden vaihtuminen antaa pienen lume-tunteen edes päiväksi, ei se voi huono asia olla. Siispä, torstai on toivoa täynnä!

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *