näyttää 13 tuloksen(tulokset)
Arjen vinkkinurkka, Keittiössä, Minä ❤ Hygge

Mamma Mia, mikä pizza!

Kaupallinen yhteistyö: Pizza Cartel Pizzaa tulee leivottua ihan liian harvoin. Jostain syystä homma tuntuu aina työläältä, etenkin kun kunnon pizzapohjan valmistus ei tahdo aina onnistua. Kun vietimme aikoinaan yhteisen kotimme tupareita, löysimme sattumalta loistavan pizzapohjareseptin, jonka avulla mieheni loihti aivan uskomattoman hyvää pizzaa tuparivieraille. Suureksi harmiksi reseptiä ei kuitenkaan tullut laitettua minnekään ylös…. Eli joka …

Kuulumiset, Minä ❤ Hygge, Reissuvihko

Keskikesän taikaa

”Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.” Ei tiedä, vaikka tulisikin, mutta luulenpa, etten kuitenkaan lähtisi ojasta kömpivän sulhasehdokkaan matkaan. Näitä juhannustaikoja on miljoona ja niitä on huvittavaa lukea. Varsinaisia taikoja ei itse ole tullut harrastettua, mutta näistä taianomaisista yöttömistä öistä on jäänyt monenlaisia muistoja lapsuudesta saakka. Minun …

Kaikilla aisteilla, Minä ❤ Hygge, Voimaa luonnosta

Semisti retkellä

Eräjormailu on ihanaa! Liian harvoin tulee nykyään lähdettyä metsään. Nytkin olen metsäretkestä haaveillut monet kerrat, mutta liekö liian kova pakkanen vai liian korkeat nietokset, ettei ole kuitenkaan tämän vauvataaperocombon kanssa tullut mentyä. Eikä menty ihan nytkään. Metsäosuus jäi pieneksi, mutta halusin antaa lapsilleni elämyksellisen päivän, joka sisältää joitakin retkeilyn elementtejä. Haluan saada lapsenikin innostumaan luonnosta, …

Arjen vinkkinurkka, Keittiössä

Helppoa leipomista tähteistä

Minulla on tällä hetkellä viitisentoista aloitettua postausluonnosta. Jotkut pelkkiä otsikoita, jottei ideat pääse unohtumaan. Jotkut jo melkein valmiita, kunhan ehtisi joskus viimeistelemään. Tuosta keskeneräisten postausten rykelmästä varmaan puolet liittyy tavalla tai toisella ruokaan. Ehkä se kertoo jotakin siitä, kuinka isossa roolissa ruoka ja keittiössä touhuaminen pikkulapsiperheessä on. Ruokaan uppoaa myös iso tuppo rahaa joten ruokahävikin …

Äitin omat jutut, Minä ❤ Hygge, Reissuvihko

Äitin miniloma

Viime viikonloppuna se tapahtui. Olin yön pois kotoa. Tämän harvinaisen tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena oli rentoutua ja levätä. Ennen kaikkea nukkua yksi yö ilman pakollisia heräämisiä. Ihan neuvolasta asti suosittelivat. Ja ihan paras paikka ja seura löytyivät tietenkin rakkaan siskoni luota. Mieheni lähti lauantaina lasten kanssa serkkulaan kyläilemään. Kaikkea kivaa oli siellä tiedossa; ulkoilua, pulkkamäkeä, leikkikavereita …

Kuulumiset, Minä ❤ Hygge

Veikeä viikonloppu

Edellisessä postauksessa kirjoittelin kokemuksiani ja tuumailujani riittämättömyyden tunteesta äitinä. Loppuun listasin asioita, joiden ymmärtäminen auttaa pääsemään tästä usein turhaksi osoittautuvasta tunteesta eroon. Ihan lopussa mainitsin vielä, että tänä viikonloppuna otetaan rennosti, pidetään hauskaa ja herkutellaan. Ja unohdetaan se typerä riittämättömyys. Ja niin me tosiaan ollaan tehty! Tänä viikonloppuna meillä tuoksui pulla ja popcorn, koti muuttui …

Kuulumiset, Minä ❤ Hygge

Hygge ilta

Olimme kaikki väsyneitä patikoinnista ja istuimme puolinukuksissa mökin tulisijan äärellä yllämme väljät puserot ja jaloissamme villasukat. Ainoat äänet olivat kiehuvan padan porina, takkatulen rätinä ja silloin tällöin kuulunut hörppäys, kun joku siemaisi glögiä lasistaan. Sitten yksi ystävistäni rikkoi hiljaisuuden. ”Voiko tämän hyggempää enää olla?” hän kysyi retorisesti. ”Kyllä”, yksi tytöistä totesi hetken kuluttua. ”Jos ulkona …

Äitin omat jutut, Kuulumiset, Voimaa luonnosta

Lunta tulvillaan

Tulihan se lumi viimein! Enpä olisi vielä pari päivää sitten osannut kuvitellakaan, että ulkona näyttää parin päivän päästä tältä. Ihanaa avata verhot, kun loputon harmaus ja vesisade ovat ainakin hetkeksi poissa. Lumen lisäksi keli on muutenkin suosinut tyyneydellään. Niinpä ulkona ollaan oltu nyt joka päivä. Minulla ei ole pahemmin ollut aikaa kirjoitella joten kuvat puhukoot …

Kuulumiset, Minä ❤ Hygge

Tuli ja meni joulu kultainen

Ja niin on taas se riemulla odottamani joulu takana tältä vuodelta! Meillä jouluaattoa on aina vietetty melkein saman kaavan mukaan. Joulupäivänä ja Tapanin päivänä on menot vaihdelleet enemmän. Itselle se joulun tärkein on kuitenkin nimenomaan aatto. Meidän jouluun ei koronakaan vaikuttanut, koska joulun vietossa on aina ollut suht pieni porukka mukana ja olemme erittäin tiiviisti …

Arjen vinkkinurkka, Kaikilla aisteilla, Minä ❤ Hygge

Joulun valotaikaa

Lupasin laittaa kuvia meidän kodin joulukoristelusta joten tässä niitä tulee. Minusta kauneinta ja tunnelmallisinta on pieni hämyisyys, jossa valot ja jouluiset koristeet pääsevät loistamaan. Katselin pari päivää sitten ohjelman Övereimmät joulukoristelut ja oma käsitykseni joulutunnelmasta poikkeaa tuosta jenkkimeinigistä täysin. Ohjelmassa monet aloittivat koristelun jo loka-marraskuussa, jotta ehtivät laittaa kaiken. Yhdellä naisella oli kuusessa 5000 valoa, …