Perhe

Ryhmä Hau vahtitornin innoittamat legoleikit

Oon pitänyt ”pientä” tuumaustaukoa blogista varmaan puolisen vuotta eli toisin sanoen töiden alkamisen jälkeen ei aika eikä rahkeet ole yksinkertaisesti riittäneet blogin kirjoittamiseen. Päätös on kuitenkin tehty ja blogi saa jatkoa. Ja mikä olisikaan mahtavampi aihe aloittaa kuin legot!

Meillä on alkanut hillitön Ryhmä Hau -villitys. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vielä kuukausi sitten Ryhmä Hau ei ollut juuri mitään ja nyt se on melkein kaikki. Paitsi päivinä, jolloin Frozen on vielä himpun verran parempi.

Joulupukkia odotellaan kovasti. Joulupukki tuo kuulemma kaikki Ryhmä Hau – lelut. Joitakin erityisiä toiveita on äidin tarkka korva myös kuullut, joten taitaa pukki jotain näihin sankarillisiin koiranpentuihin liittyvää tuodakin. Jouluun on kuitenkin vielä aikaa. Mutta ei hätää. Äiti nimittäin sai huippuidean rakentaa lego duploista vahtitornin. Enkä tiedä, kumpi oli aluksi enemmän innoissaan; äiti vai tytär…..

Torni alkoi pikkuhiljaa rakentumaan ja yhä enemmän Nöttis alkoi siitä kiinnostumaan. Lopputuloksessa näkyy äidin, isin ja Nöttiksen kädenjälki. Ja ehkä hieman Veikka-Bojankin, joka vielä pääsääntöisesti osallistui tornin tuhoamiseen…. Oli hauska huomata, kuinka duploista sai loihdittua ihan kelpotornin, josta löytyy hissi ja liukumäki ja jossa on jonkinlainen pyörimisominaisuus, aivan kuten alkuperäisessä vahtitornissakin. Löysimme kuin löysimmekin legohahmoista Sampan paloautoineen, Rikun mönkkäreineen, pormestarin ja Kanatuisen. Eihän torni ihan samalta näyttänyt, mutta sen ympärille syntyivät menneen viikonlopun parhaat leikit. Kunnes Veikka-Bojan turhan voimakkaan lähestymistavan ansiosta torni koki tylyn lopun. Nöttis on kuitenkin jo ilmoittanut halukkuutensa uuden tornin rakennustöihin. Ja se me vielä toteutetaan. Ja siitä tulee vielä edeltäjäänsäkin hienompi ja parempi!

Siinä Ryhmä Haun innoittama vahtitorni koko komeudessaan!
Melkein kuin suoraan itse sarjasta. Mitä nyt Vainu on kissa ja sitä rataa….
Katolla komeilee periskooppi ja Sampan kulkuneuvo on parkkeerattu talliin.
Tornin saa kokonaisuudessaan pyörimään!
Sampan auto on laskeutunut ulos tallista ja nyt on Sampan vuoro laskea korkeata liukumäkeä pitkin. Tärkeä pelastustehtävä kutsuu!

Mikä ohjelma saa sun lapsen sukat pyörimään jaloissa? Voisiko siitäkin saada inspiraatiota legorakennelmiin? Laita tänne kuva syntyneistä taideteoksista. Pistetään hyvät ideat jakoon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *