Vauvanruoka

Vauvan kasvissoseita

Sosepostaukset jatkuu! Mutta eivät ikuisuutta. Aika rientää ja Veikka-Boika on jo seitsenkuinen. Nöttiksen kanssa pari vuotta sitten kävi niin, että joskus siinä puolen vuoden ja kahdeksan kuukauden hujakoilla kun tuli kokeiltua sormiruokailua, ei siitä tullut vielä mitään. Mutta yhtäkkiä homma vain rupesi etenemään, soseet jäivät pikkuhiljaa syrjään ja pari kuukautta myöhemmin neiti oli jo taitava …

Äitin omat jutut, Rakas päiväkirja

Blogin uusi ilme!

Tuossa vähän aikaa sitten kerroin inspiraation puutteesta. Minulla taisi olla jokin hetkellinen bloggaamisähky. Asiaa tuumailtuani tajusin, että blogini oli ehkä lähdössä hieman väärään suuntaan. Päätin korjata tilanteen ja puhkun taas uutta intoa! 😃 Kuten jotkut saattoivat jo huomatakin, olen muuttanut otsikointia melko rajusti. Tähän johti se, että pysähdyin miettimään, mistä ihan oikeasti haluan kirjoittaa. Olen …

Rakas päiväkirja

Pöpöjä, puuhia ja pohdintoja

”Saapuu taka-taka-taka-taka-taka-takatalvi!” Nuo Mokoman kappaleen lyriikat ovat soineet tänään koko illan päässä. Ulkona tuulee ja pyryttää. Maisema on taas kuin sydäntalvella. Vielä aamupäivällä näytti melko keväiseltä. Päästiin pitkästä aikaa ulos koko perheen voimin sairasteluiden jälkeen. Tuuli oli kova jo tuolloin ja pöllytti hiekkaa silmiin kuivilta hiekoituskivien täyttämiltä kaduilta. Oltiin kuin hiekkamyrskyssä. Ja päästiin juuri pois …

Keittiössä, Rakas päiväkirja

Banaanipuuroa ja inspiraation murusia

Inspiraatio, missä olet? Sitä voisi ajatella, että blogin kirjoittelu on aina helppoa. Sen kun istahtaa alas ja antaa sormien tanssahdella näppäimistöllä. Tai älypuhelimen näytöllä niinkuin minulla. Itse kuitenkin jo aloittaessani tiedostin, että ei sitä tekstiä aina tule kuin sieniä sateella. Kuten kaikessa luovassa toiminnassa, tarvitaan kirjoittamisessakin inspiraatiota. Tämä blogi on nyt kolmisen kuukautta vanha ja …

Äitiys

Väsymys – äidin arkivihollinen

Kirjasin otsikkoon arkivihollinen. Mutta yhtä hyvin siinä voisi lukea arkkivihollinenkin. Väsymys. Tuo pahiksista pahin, joka yrittää toden teolla nujertaa pienen äiti-ihmisen. Ja jos sen sitä vastoin saisi pois päiviltä, olisi elo niin paljon helpompaa. Mainittakoon tähän alkuun myös, että käytän jälleen sanaa äiti vaikka väsymyksestä voi toki kärsiä isäkin tai kuka tahansa arjen pyörittäjä. Meillä …

Arjen vinkkinurkka, Keittiössä

Helppoa leipomista tähteistä

Minulla on tällä hetkellä viitisentoista aloitettua postausluonnosta. Jotkut pelkkiä otsikoita, jottei ideat pääse unohtumaan. Jotkut jo melkein valmiita, kunhan ehtisi joskus viimeistelemään. Tuosta keskeneräisten postausten rykelmästä varmaan puolet liittyy tavalla tai toisella ruokaan. Ehkä se kertoo jotakin siitä, kuinka isossa roolissa ruoka ja keittiössä touhuaminen pikkulapsiperheessä on. Ruokaan uppoaa myös iso tuppo rahaa joten ruokahävikin …

Rakas päiväkirja

Retrosunnuntain pikakuulumiset

Tänään on eletty kuin seitkytluvulla konsanaan. Vaikka Nöttis on arkaillut pulkkamäen suhteen, on hän tykästynyt torilla hauskuuttavaan napakelkkaan. Siellä käytiin tänäänkin pyörimässä. Päivälliseksi loihdin ensimmäistä kertaa elämässäni makaronivelliä! Olen syönyt sitä kerran aiemmin. Kyseinen ruokalaji on kyllä yllättävän maukas. Meidän taaperolle se ei tosin uponnut. Iltakylvyn jälkeen istahdimme sohvalle katselemaan Barbapapaa. Se kuuluu Nöttiksen ehdottomiin …

Kaikilla aisteilla, Leikkiä ikä kaikki, Perhe

Muskarimeininkiä kotona ja pihalla

Käymme Nöttiksen kanssa muskarissa. Tai noh, kävisimme jos ei olisi koronaa. Nöttis oli 11kuinen, kun aloitimme vauvamuskarin ja tyttö viihtyi sen verran hyvin, että olemme jatkaneet harrastusta. Viime kevät tosin meni vähän mönkään, koska maaliskuun jälkeen ryhmä ei enää voinut kokoontua. Onneksi koko syksy kahta viimeistä kertaa lukuunottamatta onnistui. Alkuvuosi on seurannut viime keväistä kaavaa …

Vauvanruoka

Vauvan ohrainen lihapata

Niin syntyi meidän sosetehtaassa taasen uusi soseherkku. Reseptin kaivoin vanhasta vihkosestani Nöttiksen vauvavuoden ajoilta. Nöttis oli tuolloin heti alusta alkaen avoin melko rouheallekin rakenteelle ruuassa, joten silloin olen tehnyt tämän ruuan hieman eri tavoin kuin nyt. Ja se onkin bonusta, kun itse tekee. Silloin pystyy vaikuttamaan ruuan rakenteeseen paljonkin. Tässä siis täysin soseutettu versio. Nöttikselle …

Äitin omat jutut, Hidasta elämää, Minä ❤ Hygge, Reissuvihko

Äitin miniloma

Viime viikonloppuna se tapahtui. Olin yön pois kotoa. Tämän harvinaisen tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena oli rentoutua ja levätä. Ennen kaikkea nukkua yksi yö ilman pakollisia heräämisiä. Ihan neuvolasta asti suosittelivat. Ja ihan paras paikka ja seura löytyivät tietenkin rakkaan siskoni luota. Mieheni lähti lauantaina lasten kanssa serkkulaan kyläilemään. Kaikkea kivaa oli siellä tiedossa; ulkoilua, pulkkamäkeä, leikkikavereita …