Kuulumiset

Retrosunnuntain pikakuulumiset

Tänään on eletty kuin seitkytluvulla konsanaan. Vaikka Nöttis on arkaillut pulkkamäen suhteen, on hän tykästynyt torilla hauskuuttavaan napakelkkaan. Siellä käytiin tänäänkin pyörimässä. Päivälliseksi loihdin ensimmäistä kertaa elämässäni makaronivelliä! Olen syönyt sitä kerran aiemmin. Kyseinen ruokalaji on kyllä yllättävän maukas. Meidän taaperolle se ei tosin uponnut. Iltakylvyn jälkeen istahdimme sohvalle katselemaan Barbapapaa. Se kuuluu Nöttiksen ehdottomiin …

Kaikilla aisteilla, Leikkiä ikä kaikki

Muskarimeininkiä kotona ja pihalla

Käymme Nöttiksen kanssa muskarissa. Tai noh, kävisimme jos ei olisi koronaa. Nöttis oli 11kuinen, kun aloitimme vauvamuskarin ja tyttö viihtyi sen verran hyvin, että olemme jatkaneet harrastusta. Viime kevät tosin meni vähän mönkään, koska maaliskuun jälkeen ryhmä ei enää voinut kokoontua. Onneksi koko syksy kahta viimeistä kertaa lukuunottamatta onnistui. Alkuvuosi on seurannut viime keväistä kaavaa …

Keittiössä, Vauvanruoka

Vauvan ohrainen lihapata

Niin syntyi meidän sosetehtaassa taasen uusi soseherkku. Reseptin kaivoin vanhasta vihkosestani Nöttiksen vauvavuoden ajoilta. Nöttis oli tuolloin heti alusta alkaen avoin melko rouheallekin rakenteelle ruuassa, joten silloin olen tehnyt tämän ruuan hieman eri tavoin kuin nyt. Ja se onkin bonusta, kun itse tekee. Silloin pystyy vaikuttamaan ruuan rakenteeseen paljonkin. Tässä siis täysin soseutettu versio. Nöttikselle …

Äitin omat jutut, Hyvinvointi ja liikunta, Minä ❤ Hygge, Reissuvihko

Äitin miniloma

Viime viikonloppuna se tapahtui. Olin yön pois kotoa. Tämän harvinaisen tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena oli rentoutua ja levätä. Ennen kaikkea nukkua yksi yö ilman pakollisia heräämisiä. Ihan neuvolasta asti suosittelivat. Ja ihan paras paikka ja seura löytyivät tietenkin rakkaan siskoni luota. Mieheni lähti lauantaina lasten kanssa serkkulaan kyläilemään. Kaikkea kivaa oli siellä tiedossa; ulkoilua, pulkkamäkeä, leikkikavereita …

Arjen vinkkinurkka, Leikkiä ikä kaikki

Mitään leluja tarvita

Muistan aina, kun aikoinaan exäni tytär tuli Kotkasta luokseni Helsinkiin. En muista tarkalleen, minkä ikäinen hän oli, mutta itse olin vähän päälle parikymppinen köyhä opiskelija pienessä, ahtaassa yksiössäni enkä omistanut mitään leluja. Pari lastenkirjaa sekä piirustus- ja vesivärivehkeet löytyivät. Oli talvi ja ulkona sohjokeli. Ja olisimme koko viikonlopun kaksistaan. Miten ihmeessä saisin pidettyä tytön tyytyväisenä? …

Arjen vinkkinurkka, Keittiössä

Kauppaostokset kotiovelle

Jos Covid-19 on tuonut paljon negatiivista tullessaan niin sentään jotain hyvääkin muutosta se on saanut aikaan. Yhä useammat ovat löytäneet kauppojen kotiinkuljetuspalvelut osaksi arkea. Myös me. Vielä muutama vuosi sitten mielsin kauppojen kotiinkuljetuksen lähinnä vanhuksille hyödylliseksi palveluksi, josta muille on vain lähinnä haittaa. Mietin, mihin tämä maailma on menossa, kun siitä tehdään sellainen, ettei neljän …

Keittiössä

Maukas papukastike

Tämä helppo kastike sopii pakkaspäiviin ja maistuu meillä taaperosta vaariin. Papukastike toimii myös hätävara-ateriana, sillä ainekset ovat sellaiset, että ne voi varata kaappiin odottelemaan. Leppoisaa sunnuntaita kaikille! 1 suippopaprika tai paprika 1 sipuli öljyä paistamiseen 2-3 valkosipulin kynttä 500 g tomaattimurskaa 1 kanaliemikuutio suolatonta broilerimaustetta, musta- ja valkopippuria 1 pkt papuja (valkoisia, ruskeita tai mustia …

Äitin omat jutut

Äitin tammikuu

Niin se on vaan tammikuu taas taputeltu. Aina se menee saman kaavan mukaan. Marraskuu on synkkä ja talvi tuntuu iäisyydeltä. Onneksi joulun odotus pelastaa. Joulu tuo valoa, lämpöä ja energiaa ympärillä vallitsevan harmauden keskelle, hetkeksi. Kunnes sitä tajuaa, että talvi jatkuu joulunkin jälkeen. Ja se tuntuu taas pitkältä ja pimeältä. Minä olen jo lapsena ollut …

Kuulumiset

Tiistain tiimellyksessä

Viime päivien teemoja ovat selvästi olleet kuuden kuukauden tsempalot, taiteileminen, taapero kotiaskareissa ja ruokahävikin vähentäminen. Eikä tämä päivä tehnyt poikkeusta. Mistähän aloittaisi? Vaikkapa niistä kuuden kuukauden tsempaloista. Veikka-Bojalla on nyt meno päällä! Neljän kuukauden hulinoihin verrattuna kuuden kuukauden tsempalot ovat ihan hanurista. Pari kuukautta sitten poika venytti iltoja hulinoiden yli puoleen yöhön, mutta yöt sujuivat …

Arjen vinkkinurkka, Reissuvihko

Vauvan varusteet päiväretkelle

Onnea Veikka-Boika puoli vuotta!! 💚💙 Niin on aika hurahtanut taas ja puoli vuotta ollaan tällä porukalla oltu ja menty. Ei tosin olla menty ihan samoissa määrin kuin Nöttiksen vauvavuonna. Koska korona…. Ihan hämmennyin, kun aloin muistelemaan, mitä kaikkea ehdittiin Nöttiksen kanssa yhden vuoden aikana kokea. Käytiin vauvajumpassa, perheohjaajien pitämässä äiti-vauvaryhmässä ja ihan vauvavuoden lopulla alettiin …

Nähdään myös Instagramissa!