Arjen vinkkinurkka, Leikkiä ikä kaikki

Mitään leluja tarvita

Muistan aina, kun aikoinaan exäni tytär tuli Kotkasta luokseni Helsinkiin. En muista tarkalleen, minkä ikäinen hän oli, mutta itse olin vähän päälle parikymppinen köyhä opiskelija pienessä, ahtaassa yksiössäni enkä omistanut mitään leluja. Pari lastenkirjaa sekä piirustus- ja vesivärivehkeet löytyivät. Oli talvi ja ulkona sohjokeli. Ja olisimme koko viikonlopun kaksistaan. Miten ihmeessä saisin pidettyä tytön tyytyväisenä?

Minulla oli jätesäkki. Joten menimme läheiselle kummulle laskemaan mäkeä sohjoon. Kummun viereinen pensaslabyrintti osoittautui myös kiinnostavaksi. Minulla oli avaimet. Joten leikimme avaimenpiilotusta, yhä uudelleen ja uudelleen. Minulla oli kiinteä kylpyamme, jota itse vihasin. Mutta tyttö rakasti sitä eikä olisi halunnut pois vaahdon seasta. Minulla oli ne piirustus- ja vesivärivehkeet. Joten piirrettiin ja maalattiin, monta kertaa. Minulla oli kävelymatkan päässä Itäkeskus. Joten menimme eläinkauppaan katsomaan eläimiä ja Tigeriin tutkimusmatkalle kaiken pikkutilpehöörin sekaan. Ja minulla oli ne muutamat kirjat. Joten iltasadut päästiin lukemaan.

Seuraavan kerran, kun tyttö tuli uudelleen kylään, alkoi heti anominen, että leikittäisiin avaimenpiilotusta. Se taisi olla ihan parasta ja oli jäänyt tytön mieleen. Hetken päästä litania jatkui. Maalataanko vesiväreillä? Koska lähdetään katsomaan eläimiä? Leikitäänkö jo avaimenpiilotusta? Milloin saa mennä vaahtokylpyyn? Mennäänkö tänään labyrinttiin? Silloin vasta tajusin, miten ikimuistoinen yhteinen viikonloppumme oli tytölle ollut. Ilman leluja. Avaimenpiilotusta leikittiinkin sitten ihan aina, kun tyttö tuli kylään.

Idea tähän postaukseen syntyi Nöttiksen viime päivien hittileikeistä, joihin on tarvittu tasan Prisman pahvilaatikoita, pääsiäiskoristeita ja hyviä piilopaikkoja. Kaikki varsinaisiksi leluiksi luokitellut lojuvat tyhjänpanttina. Tai odotas, joitakin ruuanlaittoleluja on tarvittu munaleikkeihin, mutta ei muuta. Nöttis on jo jonkin aikaa himoinnut leikkeihin olohuoneen alalaatikosta löytämiään pääsiäiskoristemunia. Pari päivää sitten annoin luvan leikkiä niillä hillitysti ja neiti riemastui eikä muuta sinä päivänä juuri tehnytkään. Seuraavana aamuna nämä ”laskiaismuniksi” nimetyt ihanuudet haluttiin taas heti ensimmäisenä käsiin. Toinen suosikki ovat Prisman laatikot, joiden kanssa on kiva touhuta. On kiva kulkea laatikosta toiseen, olla laatikossa tai piilottaa laskiaismuna laatikkoon. Välillä ollaan itsekin piilossa, sillä piilosta leikkiminen on nyt tullut kuvioihin.

Eilen oltiin mummilassa iltaa viettämässä. Kunhan ulkovaatteet oli saatu pois päältä, ryntäsi Nöttis hakemaan pyykkipoikia. Edellisellä vierailulla pari viikkoa sitten oli vaarin ja tädin kanssa syntynyt leikki, jossa pyykkipoikia kiinnitetään vaatteisiin. Nöttis muisti tämän hassuttelun välittömästi ja halusi nyt jatkaa. Ja oikeastaan koko ilta hänellä menikin pyykkipoikien parissa. Välillä mummin vaatteet olivat niitä täynnä tai välillä niistä oli tehty pitkä kiemurteleva mato. Ja kivaa oli! Mummilassa ennen pyykkipoikiakin jääkaappimagneetit, taskulaskin ja soiva lintukirja ovat tainneet viedä voiton niistä muutamasta lelusta, joita siellä on. Ja ihan ykkösjuttuihin on jo kuukausia kuulunut pieni puinen rasia, joka kätkee sisälleen ikivanhoja pinssejä, rintaneuloja ja kalvosinnappeja. Siinä on ajanpatinaa, jota pitää joka kyläilyllä päästä näpelöimään. Mummolassa leluja on vieläkin enemmän, mutta parhaat ja odotetuimmat jutut taitavat silti olla koirakaveri ja se, että pääsee pihahommiin.

Leluja ei siis aina tarvita. Mitä isommaksi Nöttis on kasvanut, sitä helpommin hän innostuu kaikesta muustakin ja on mielissään, kun pääsee vaikkapa auttamaan ja tutustumaan kotitöihin ja muihin askareisiin. Myös mielikuvitus kehittyy ja leikkiä voi näköjään melkein millä tahansa. Ja kun keskittyminen kehittyy, voi joku yksittäinen, yksinkertainen viihdyke viihdyttää vaikka koko päivän ihan aikuisen omaan (lapselta piilotettuun) kyllästymiseen saakka. Kuten pyykkipojat. Vanhempana tai muuna aikuisena kannattaa käyttää omaakin mielikuvitusta mukavan leikkiympäristön luomiseen jos niitä varsinaisia leluja ei ole saatavilla. Itsekin vielä aikuisena muistaa, kuinka jännittävää oli leikkiä myrkkyrusinaa. Eikä muuta tarvittu kuin rusinoita.

Pakko kuitenkin loppuun mainita, että kyllä niitä lelujakin on ihan hyvä olla. Itse tykkään, että lelussa on jotain fiksua ja kehittävää. En tiedä, tykkääkö Nöttis sattumalta samantyyppisistä leluista kuin mistä itsekin pienenä tykkäsin vai onko vanhempana vain niin helppoa johdatella pieni lapsi tiettyjen lelujen pariin ja tilanne muuttuu sitten, kun lapsi itse osaa ilmaista enemmän omaa tahtoaan. Toisaalta Nöttis leikkii myös päiväkodissa pitkälti samoja leikkejä. Meillä suosikkeja ovat palapelit, muistipeli, pallot, ruoka/keittiölelut, junarata ja legot. Veikka-Boika on vielä niin pieni, että hänelle otan mummilaan omat viihdykkeet mukaan. Marakassi, purulelu, uniriepu ja yksi lemppareista; värikäs ketjulelu. Eilen tosin hänkin väläytteli ensimmäistä kertaa kiinnostustaan samaa soivaa lintukirjaa kohtaan, joka on Nöttistä viihdyttänyt jo pari vuotta. Sen avulla sain pojan lähtemään eilen kunnolla liikkeelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *