Kuulumiset, Minä ❤ Hygge, Reissuvihko

Keskikesän taikaa

”Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.” Ei tiedä, vaikka tulisikin, mutta luulenpa, etten kuitenkaan lähtisi ojasta kömpivän sulhasehdokkaan matkaan. Näitä juhannustaikoja on miljoona ja niitä on huvittavaa lukea. Varsinaisia taikoja ei itse ole tullut harrastettua, mutta näistä taianomaisista yöttömistä öistä on jäänyt monenlaisia muistoja lapsuudesta saakka.

Minun ollessani aivan pieni, lähdimme joka kesä juhannukseksi saareen. Siellä tavattiin aina tuttu juhannusporukka. Ihmisiä, joita ei tullut nähtyä milloinkaan muulloin paitsi ehkä sattumalta. Mutta juhannus toi meidät aina samaan paikkaan. Itsehän olen siis ollut varmaankin 3-10-vuotias. Muistoihin on jäänyt lasiset limsapullot, Kaunissaaren maja ja kaikki hassut, ”vanhat” sedät. Yhteen olin ehkä vähän ihastunut. Yksi opetti, kuinka hampaita pestessä kielikin pitää harjata. Yhdellä oli kultahammas ja vuonna 1994 juhannuksena seurattiin tämän Brasilia-fanin kanssa jalkapallon MM-kisoja. Olin niin ylpeä USA -94 -lipokkaistani. Kun siskoni oli jo mukana kuvioissa, muistan, kun hän kaatui raput ja vietti loppujuhannuksen iso laastari nenässä. Muistan, kun käytiin kaksistaan kaupassa ja hän tiputti jätskituuttinsa. Otin itselleni hiekantäyteisen ja annoin itkevälle siskolleni omani. Muistan, että meillä oli Ressun näköiset pehmolelukoirat unikavereina. Saareen mentiin tuurimoottorilla ja meillä oli aina hirveä kasa tavaraa mukana. Lähtö oli muutenkin yhtä säätöä, ja tuntuu olevan edelleen….. Mökkielämään kuului tietenkin haiseva ja kärpästen täyttämä ulkohuussi, jota vihasin ja pelkäsinkin. Saarijuhannuksista on jäänyt pääsääntöisesti hyvät muistot, enkä enää muista, miksi jossain kohtaa emme enää menneetkään saareen.

Myöhemmin perinteeksi muodostui huvipuistossa käynti, joko Tykkimäellä tai Linnanmäellä. Päivän laitteissa pyörimisen jälkeen ajeltiin kotia kohti kaikessa rauhassa. Kierreltiin pikkuteitä ja bongailtiin kokkoja. Pysähdyttiin jonnekin evästämään sipsejä ja piimäkakkua. Äitini ihaili lupiineja aina yhtä innostuneesti laulaen J. Karjalaisen Villejä lupiineja – kappaletta. Olin varmaan 14, kun vietin ensimmäistä kertaa juhannusta kavereitten kanssa lähtemättä sen kummemmin mihinkään.

Aikuisiällä juhannukset on tullut oltua useasti töissä. Tai Helsingissä, kun siellä tuli asuttua vuosikaudet. Pari mökkireissuakin on tullut tehtyä. Ja paras oli varmaankin juhannus Hangossa telttaillen. Mutta varsinaiset perinteet ovat jääneet. Nöttiksen synnyttyä ollaan oltu kaksi peräkkäistä juhannusta mummolassa. Mikäs siellä on ollut ollessa, rantatontilla. On ollut saunaa, paljua, uimista, grillailua ja iso kasa Ihmisiä. Kaikkea, mitä juhannukseen yleensä mielletään. Tänä vuonna meillä ei ollut edes tätä suunnitelmaa. Ehkä siksi, kun viikonloppunakin työt taas kutsuivat. Siskoni kuitenkin pyysi käymään ja juhannusaatosta kehkeytyikin paras ja rennoin aatto pitkään aikaan, ihan extempore.

Ajatuksena oli tosiaan vain käväistä grillailemassa. Kuitenkin varauduimme ihan hyvin sen varalta jos viihdytäänkin pidempään. Evästä ja vaippoja oli pakattu riittämiin. Ja niinhän siinä kävi, ettei kotiin olisi maltettu lähteä ollenkaan. Oli perhettä ja ystäviä. Yhdessäolo kaveriporukan kanssa pitkästä aikaa oli parasta, sillä eipä tässä liikaa tule nykyään lennettyä eikä etenkään korona-aikana. Nautittiin grilliruuasta. Herkuteltiin kakuilla, mansikoilla ja kirsikoilla. Poimittiin ahomansikoita heinänkorteen. Poimittiin kimppu seitsemästä erilaisesta kukasta. Mikä oli ihan kivaa näin juhannuksen hengessä, vaikkakin seitsemän kukan taiat jäivät tekemättä. Heitettiin tikkaa. Pelattiin mölkky-turnaus, joka omalta osalta meni aivan penkin alle. Miehet intoutuivat soittelemaan kitaraa, mikä loi ihanaa tunnelmaa. Lapset tanssivat. Ilma oli kuin morsian ja koko päivän saattoi olla paljain jaloin. Kuin myös ilman pitkähihaista, jolloin tietää, että nyt meillä on Suomessa Kesä!

Lapset olivat uskomattoman hienosti mukana, koko illan. Pienen alkuarastelun jälkeen. Veikka-Boika otti hetken lepoa rattaissa, joita kävin tyynenä, kauniina kesäiltana työntelemässä rauhallisessa, hiljaisessa omakotitalonaapurustossa ja ihan paljain jaloin. Mielessäni mahtava lause ”If you’re not barefoot, then you’re overdressed.” Ympärilläni lintujen viserrys ja kukkien tuoksu. Siinä oli sitä jotain, yöttömän yön taikaa. Nöttiskin oli niin innoissaan, että ei meinannut väsähtää ollenkaan. Lapsista näki, kuinka heillä oli hauskaa. Siinä kohtaa mieleeni juolahti, kuinka tärkeää oli lähteä vähän juhannusta viettämään. Sillä muistin, miten paljon muistoja omiin lapsuuden juhannuksiin liittyy. Haluan, että omat lapsenikin voivat myöhemmin hymyhuulin muistella omia lapsuuden juhannuksiaan. Ja niitä hassuja, ”vanhoja” setiä, jotka heidän kanssaan hassuttelivat, tanssivat ja potkivat palloa ja soittivat kitaraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *