Arjen vinkkinurkka, Keittiössä

Helpot lounaat rippeistä x 3

Aina ei edeltävältä päivältä ole jäänyt kokonaista ateriaa seuraavan päivän lounaalle. Pakastimen aarteet voivat olla loppu. Pilttiä ei viitsisi aina antaa ja samalla itse puputtaa leipää nälissään. Uuden aterian valmistus kahta kertaa päivässä ei houkuta eikä siihen ole aikaakaan. Tai sitten eilistä ruokaakin olisi jäljellä, mutta saman ruuan syöminen kyllästyttää. Mitä tehdä?

Tässä kolme vinkkiä, kuinka valmistaa herkullinen ja terveellinen lounas hyödyntäen jääkaapin kätköistä löytyvät tähteet. Samalla ruokahävikki vähenee ja lompakko kiittää. Reseptit ovat vieläpä nopeita valmistaa.

Sinne päin espanjalainen munakas

Saat loihdittua ruokaisan munakkaan edellisen päivän keitinperunoista ja leikkelepaketin rippeistä. Sujauta mukaan vihanneslokeron hieman nuhjuuntuneet tomaatit ja paprikat tai edellisenä päivänä lisukkeena olleet keitetyt tai paahdetut kaalit ja juurekset. Jos jääkaapista löytyy vielä sipulin jämä ja juuston kannikka niin munakkaastasi on tulossa jo ihan luksusruokaa. Samalla jääkaappi tyhjenee rippeistä ja ruokahävikki vähenee. Taistelu hävikkiä vastaan saa vielä pisteen i:in päälle jos kananmunissa on päivämäärät paukkumassa yli.

Pilko tarvittaessa, paista öljyssä/voissa, mausta makusi mukaan, lisää munat, paista kypsäksi ja herkullinen lounas on valmis tuossa tuokiossa.

Sky’s the limit -pastasalaatti

Pastasalaatti on nopeatekoinen, superhelppo, terveellinen ja riittävän ruokaisa lounas koko perheelle. ”Sky’s the limit” siksi, että mukaan voit tunkea monipuolisesti melkein mitä vain. Eiliset pastat, aamun kananmunat, kanafileen rippeet, tortillojen täytteet, savulohen tähteet, nuhjuuntumisvaarassa olevat viinirypäleet, omenat ja muut salaattiin sopivat hedelmät, lisukesalaatin jämät, raejuustopurkin pohjat, edellispäivän porkkanaraasteen….. Tai toki osan salaattiaineksista voi lisätä ihan juuri pilkottuna, keitettynä tai raastettuna tuoreeltaankiin, jotta saa kerättyä herkullisen salaatin kokoon.

Vanhat kunnon lämppärit

Suosikkiherkku vuosien takaa toimii edelleen. Oma suosikkini pohjaksi on ruispalaleipä, mutta muutkin leivät käyvät. Käytä leipiin leikkelepaketin loput, edellispäivän jauheliha- tai tonnikalakastike, ylijäänyt juustoraaste tai palajuuston kannikka, kalapuikot, nuhjuuntunut tomaatti ja paprika, tortilla-aterialta jääneet salsa, liha- ja kasvistäytteet, fetajuusto….. Lämppäristä on moneksi. Plussaa hävikkitaistelun näkökulmasta on se, jos leivässäkin ovat päiväykset jo ylittyneet. Lado leivälle täytteet ja päällimmäiseksi juusto, paista 200 asteessa kymmenisen minuuttia kunnes juusto on saanut kivasti väriä. Klassikko on valmis!

Saat lämppäriateriasta ruokaisamman tarjoamalla leivät salaatin kera. Alla on edelliseltä päivältä jäänyt pastaa, broilerin jauhelihakastiketta ja salaattia, leivissä on menneet parasta ennen päiväykset jo umpeen ja vesimeloni on menossa ylikypsäksi. Ateria uudistui kokonaan uudeksi pienellä tuunauksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *